Ohjelma
MAOLin Koulutuspäivien ohjelma koostuu perjantain ekskursioista, perjantain iltajuhlasta ja lauantain luento&työpajaohjelmasta.
Perjantain ekskursio-ohjelma
Ekskursiot kuuluvat Koulutuspäivän osallistumismaksuun, mutta osaan niistä on rajattu osallistujamäärä. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Voit osallistua kaikkiin haluamiisi ekskursioihin, kunhan ne eivät mene ajallisesti päällekäin.
Perjantain 4.10. ohjelma
Tutustu ainutlaatuiseen maailmanperintökohteeseen asiantuntevan opastuksen johdolla! Vanha Rauma on pohjoismaiden suurin säilynyt vanha puutaloalue ja sen elävyys on nostanut sen maailmanperintökohteeksi. Alueen asukkaat ja kauppiaat kantavat ylpeinä raumalaista perintöä eteenpäin. Lähtöpiste Kaupungintalon edustalta, Kanalinranta 3.
Bussikuljetus Olkiluodon ydinvoimalaan lähtee klo 13:30 Scandic hotellin pihalta. Olkiluodossa pääset perehtymään TVO:n kolmen reaktorin kokonaisuuteen ammattilaisten esittelemänä. Ohjelmaan kuuluu vierailu ydinjäteluolaan, laitoksen yleisesittely ja tutustuminen Olkiluoto-näyttelyyn - välipalaa unohtamatta. Paikkoja on rajoitetusti, joten varaa omasi nopeasti. Paluu Scandic hotellin pihaan klo 17:30, jotta ehdit mukavasti valmistautua iltajuhlaan. (Max. 55 paikkaa)
Kävelymatkan päässä Scandic hotellilta toimii Satakunnan ammattikorkeakoulun ja ammattikoulu Winnovan yhteinen merenkulun oppimiskeskus. Pääset ekskursiolla yleisesittelyn lisäksi tutustumaan oppilaitoksen Suomen parhaisiin laivasimulaattoreihin (varothan meripahoinvointia!) ja rohkeimmat pääsevät harjoittelemaan meripelastusta harjoitusaltaassa. Ekskursiolta ehdit sujuvasti klo 16:30 alkavalle Kampuskierrokselle tai opastetulle Vanha Rauma -kierrokselle. Osoite Suojantie 2. Pitkät portaat ylös ja oikealle sisään. (Max. 20 paikkaa)
Vastapäätä Scandic hotellia on Rauman sivistyskentän tuore lippulaiva, Karin kampus. Koulutuspäivien lauantain ohjelma järjestetään Kampuksella, mutta tiiviin ohjelman lomassa on mahdotonta saada täyttä käsitystä modernin koulurakentamisen taidokkuudesta. Yläkoulun, musiikkiopiston, kuvataideopiston, liikuntahallin ja uimahallin yhdistävä kokonaisuus on suunniteltu ja toteutettu laadusta tinkimättä, käyttäjiä kuunnellen. Tällä kierroksella pääset tutustumaan kohteeseen ja saamaan ideoita oman työpaikkasi kehittämiseen. Kierros alkaa Scandic hotellin puoleisilta pääovilta.
Perinteikäs Koulutuspäivien iltajuhla pidetään tänä vuonna perjantaina. Lisätietoja tulossa, tervetuloa!
Iltajuhlaan on erillinen osallistumismaksu.
Pääset tutustumaan Rauman vireään ja monipuoliseen elinkeinoelämään yhdellä kertaa kokonaisuutena. Kaupungin kotimaiseen omistukseen pelastama telakka, metsäteollisuuskeskittymä ja meriteollisuuden laaja alihankintaketju esittäytyvät. Paikka ja tarkempi sisältö täsmentyvät vielä.
Tutustu ainutlaatuiseen maailmanperintökohteeseen asiantuntevan opastuksen johdolla! Vanha Rauma on pohjoismaiden suurin säilynyt vanha puutaloalue ja sen elävyys on nostanut sen maailmanperintökohteeksi. Alueen asukkaat ja kauppiaat kantavat ylpeinä raumalaista perintöä eteenpäin. Lähtöpiste Kaupungintalon edustalta, Kanalinranta 3.
Iltajuhla
MAOLin Koulutuspäivien perinteinen iltajuhla pidetään tänä vuonna perjantaina. Iltajuhlaan on erillinen osallistumismaksu.
Lauantain luennot ja työpajat
Ohjelma täydentyy vielä! MAOL-ohjelman lisäksi tulossa myös yritysten työpajoja.
Lauantain ohjelma
Koulutuspäivien avajaiset
Koulutuspäivien pääpuhuja Jaakko Ikonen, tehtaanjohtaja, Rauman sellutehdas
Matematiikassa heikosti suoriutuvien määrä Suomessa on kolminkertaistunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Taitotason laskun taustalla on useita tekijöitä, joista pääosa edellyttäisi kehityssuunnan muuttamiseksi yhteiskunnallisia muutoksia, mutta osaan voidaan vaikuttaa opetuksellisin keinoin. Osa julkisuudessa paljon keskustelua herättäneistä tasonlaskun syistä eivät oikeasti ole merkityksellisiä ja mukaan on sotkettu neuromyyttejä ja väärinkäsityksiä siitä, miten aivot toimivat.
Samaan aikaan tutkimus on kartuttanut ymmärrystämme matematiikan oppimiseen liittyvistä hermostollisista järjestelmistä ja kognitiivisista kyvyistä. Opimme jatkuvasti lisää siitä, millaiset tekijät haittaavat oppimista ja millainen harjoittelu oppimista tukee.
Tässä lyhyessä esitelmässä avaan kansantajuisesti matematiikan oppimisen ja oppimisvaikeuksien ilmiöitä oppimisanalytiikan ja neuropsykologian tutkimuksen näkökulmista. Lisäksi esittelen tutkimusinsproituneita käytännön työvälineitä matematiikassa heikosti suoriutuvien oppilaiden tukemiseen sekä tarjoilen työteorioita oman työn kehittämisen kehyksiksi.
Pekka Räsänen, varajohtaja, työelämäprofessori, Oppimisanalytiikan tutkimusinstituutti, Turun Yliopisto
kaikki kouluasteet, Matematiikka
luento
Mitä sairaalafyysikko tekee? Miten sellaiseksi tullaan? Sairaalafyysikon ammatti on vielä melko tuntematon ja ammattikunta pieni. Sairaalafyysikoksi päädytäänkin useimmiten vahingossa, harva on kuullut ammatista jo lukiossa ja lähtenyt hakeutumaan tavoitteellisesti sitä kohti.
Luennolla kerrotaan lääketieteellisen fysiikan osa-alueista erikoissairaanhoidossa ja siitä, millaisten asioiden kanssa sairaalafyysikko työskentelee.
FT Virpi Tunninen
lukio, matematiikka
luento
Tarkastellaan viime vuosien matematiikan ylioppilaskokeita: miten eri tehtäviä ja aiheita on osattu?
Anne-Maria Ernvall-Hytönen, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto
lukio, Matematiikka
luento
Kuvaus tulossa.
Mikko Puolitaival
Käyn esityksessä läpi tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä kemian opetuksessa tutkimuskirjallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on tarkastella historiallista kehittymistä, syitä ja seuraksia ja tehdä niiden pohjalta ennusteita tulevaisuuteen.
Johannes Pernaa, Yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
Kaikki kouluasteet, Kemia
luento
Tekoäly, tukiäly, oppimista tukeva keinoäly, valistunut arvauskone, matikkatuutori, oppimista haittaava huijauskone. Uhka vai mahdollisuus? Generatiivisesta tekoälystä, kuten ChatGPT, Bing Copilot tai Gemini, on moneksi. Kuinka genAI onnistuu matematiikan tehtävän ratkaisussa ja selittämisessä? Entä mitä löytyy matematiikan ympäriltä, jossa genAI:ta voidaan hyödyntää tukemassa matematiikan oppimista ja opiskelua? Miten genAI soveltuu matematiikan oppimisen tuki- ja työvälineeksi?
Ville Arvio, Matematiikan lehtori, IT-instituutti, JAMK
kaikki kouluasteet, Matematiikka, Tietotekniikka
luento
Kuinka matematiikan voi tuoda lasten ja nuorten arkeen somessa? Entä miten minusta tuli (ja sinustakin voi tulla!) parempi matematiikan opettaja somea tekemällä.
Visa Saarinen, Filosofian maisteri, matematiikan tuntiopettaja Puolalanmäen lukio
yläkoulu, lukio, Matematiikka
luento
Säveltäjän tai soittajan on miellettävä äänten tuottamien emootioiden lisäksi niiden matematiikkaa sekä niiden välistä mielenkiintoista kytköstä. Jo Pythagoras ymmärsi musiikin teorian pohjautuvan matematiikkaan.
Luennolla käsitellään ääni- ja musiikkinäytteitä hyödyntäen musiikin teorian matemaattisista mallintamista. Luento sopii niin musiikin täydelliselle vasta-alkajalle kuin myös pitkälle kehittyneelle muusikolle, jolle myös on tarjolla hyvin todennäköisesti tuoreita ajatuksia.
Erik Suominen, FM, fysiikan ja matematiikan lehtori, Tammerkosken lukio
kaikki kouluasteet, Matematiikka, Fysiikka
luento
Sormet näppäimistölle ja kehotemuotoilemaan! Työpajassa syvennytään esimerkkisyötteiden eli -promptien kautta generatiivisen tekoälyn keinoihin tukea luma-aineiden oppimista matematiikan tehtäviä esimerkkinä käyttäen. Millaisella syötteellä chatbot-tekoälystä muodostuu tehtävään vinkkejä antava matikkamentori? Entä miten vanhaan tehtävään saadaan eloa tekoälyn avulla? Millä tavoilla genAI voi tukea kokeeseen kertausta?
Ota mukaan oma kannettava tietokoneesi sekä tehtävä tai aihe, johon haluat kehittää tehtävän, jossa oppijat hyödyntävät generatiivista tekoälyä.
Ville Arvio, Matematiikan lehtori, IT-instituutti, JAMK
kaikki kouluasteet, Matematiikka, Tietotekniikka
työpaja
Herra Arkhimedes havainnoi aikoinaan, että kelluva kappale syrjäyttää painonsa verran nestettä. Merenkulussa tällä muinaisella havainnolla on tärkeä merkitys laivanrakennuksessa, laivoja lastattaessa ja purettaessa sekä laivojen kulussa.
Heikki Koivisto, Merikapteeni
ammattiopisto, Fysiikka
luento
Oma ylittämätön pedagoginen esikuvani ja idolini on lehtori Aarre Saarnio (12.1.1906-24.9.1981), monipuolinen pedagogi, runoilija, musiikkimies, keksijä ja opetusvälinevalmistaja.
Vuonna 2006 järjestämissäni Saarnion 100-vuotisjuhlissa hämmästytti nähdä poikkeuksellisen paljon Suomen hallinnon, tekniikan ja kulttuurin huippuja – Saarnion entisiä oppilaita. Kerron esityksessäni Saarnion elämästä ja opetusvälineistä. Saarnion runoja lausuu toimittaja Päivi Istala.
Fil. maist. Jukka O. Mattila
kaikki kouluasteet, matematiikka, fysiikka, kemia
luento, esitys
Kan vi förankra fysikundervisningen och matematikundervisningen i verkligheten så, att eleverna kan kontrollera sina beräkningar genom ett verkligt test - inte bara genom att se i facit. Skulle det i så fall påverka intresset för fysiken?
Jan Holmgård, Skolresurs, ESERO Finland, Sursik skola
yläkoulu, fysiikka, matematiikka / årskurserna 7-9, fysik, matematik
luento, työpaja / föreläsning, workshop
Tarkastellaan fysiikan demonstraatioita, joihin liittyy sähköpurkauksia, salamoita ja muita mielenkiintoisia korkeiden jännitteiden ja voimakkaiden sähkökenttien ilmiöitä. Käydään samalla läpi klassisten salamademojen tekeminen turvallisesti ja näyttävästi.
Erkko Saviaro, FM, Kokkolan suomalainen lukio
lukio, Fysiikka
esitys
Himmeleitä tehtiin koko Euroopassa satoja vuosia, mutta nykyisin himmeli tunnetaan koko maailmassa suomalaisena taidekäsityönä. Tämän kiehtovan historiallisen tosiasian syynä ovat joulukuusi ja Martat.
Himmelin muoto on jokaiselle suomalaiselle niin tuttu, että muodon yhteys fraktaaleihin ja Platonin kappaleisiin jää nykyajan matemaatikoilta useimmiten täysin huomaamatta.
Virpi Erämaja, Rauman Lyseon lukiosta himmelöitynyt lehtori, FM
kaikki kouluasteet, Matematiikka
luento
I denna föreläsning presenteras hur biomassans molekyler så som kolhydrater och lignin kan utnyttjas i kemiundervisningen och inom den kemiska industrin. I föreläsningens första del lyfts fram några intressanta detaljer så som kolhydraternas roll som livets molekyler och hur olika monosackarider är besläktade med varandra. I den andra delen riktas fokus mot nuvarande och framtida tillämpningar av biomassans molekyler genom att lyfta fram några aktuella forsknings- och användningsområden.
Tiina Saloranta-Simell, Docent, TkD, Åbo Akademi
Kaikki kouluasteet, kemia / gymnasium, årskurserna 7-9, kemi
luento / föreläsning
Värikkäitä ja valoisia kemian demonstraatioita. Pohditaan lisäksi, mitä demonstraation avulla voisi olla mahdollista oppia.
Elina Sjöholm, kemian lehtori, FT, Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio
yläkoulu, lukio, Kemia
esitys
Den västerländska matematiken var länge i jämförelse med omvärlden väldigt outvecklad. Efter grekerna skulle det dröja till renässansen innan intresset för matematiken började på nytt, med början i 1300-talets Florens, Pisa och andra norditalienska städer. Framförallt bidrog italienarna med att ekonomin berikades med nya termer som brutto (smutsig), netto (ren) m.m. Man började översätta arabiska verk om algebra till latin, och gick alltmer ifrån de latinska siffrorna till förmån för dagens. Matematiken utvecklades kraftigt. Det gyllene snittet och Fibonacci, Galileo Galilei och Leonardo da Vinci bidrog alla till att matematiken och naturvetenskaperna tog stora steg framåt.
Vid Brändö gymnasium har vi samkört ett projekt mellan matematik, filosofi och historia som utmynnade i en studieresa med 23 studerande i år till Italien. Kom och lyssna på hur vårt projekt genomfördes!
Jan-Anders SALENIUS, Fil.mag. och lektor i matematik, Brändö gymnasium, Helsingfors
lukio, Matematiikka / gymnasium, matematik
luento / föreläsning
Juomaveden kemia sisältää monenlaisia reaktioita. Luennolla käydään läpi juomaveden puhdistamiseen prosessi keskittyen erityisesti kemiaan sekä putkiston materiaaleihin liittyviä kysymyksiä.
Aino Pelto-Huikko, Lehtori, DI, Satakunnan ammattikorkeakoulu Tutkimuskeskus WANDER
Yläkoulu, lukio, Kemia
luento
Tule kokeilemaan MAOLin Matikkatreenien tukiopetustehtäviä. Näe ja koe, miten helppoa oppilaan on tehdä peruskoulumatematiikan tukiopetustehtäviä ja miten vaivattomasti opettajana näet oppilaiden osaamisen kehittymisen.
Kaikki treenipolut valmistuvat lukuvuodeksi 2025-2026, mutta ensimmäiset sähköiset oppimispolut ja alkukartoitukset ovat jo nyt käytettävissä MAOL2-oppimisalustalla! MAOLin jäsenille tuen tehtävien monisteversiot ovat jäsenetu - tervetuloa tutustumaan!
Ota oma tietokone mukaan pajaan.
Virpi Mikkonen, TOMA-hankekoordinaattori, MAOL ry
Kaikki kouluasteet, Matematiikka
työpaja
Tomi Kärki, dosentti, Opettajankoulutuslaitos, Turun yliopisto
yläkoulu, lukio, Matematiikka
luento
Erityisopettaja tai yläkoulun opettaja voi tukea opiskelijoita arjen matematiikan taidoissa yksilöllisesti numerotaitoisuuden tasoluokituksen avulla. Opiskelija ohjataan iästä ja luokka-asteesta riippumatta omia kykyjään vastaavien ja motivoivien harjoitusten äärelle. Sähköisissä oppimisympäristöissä on harjoitusten ohessa käytettävissä myös animoitua tukimateriaalia teorian ja käsitteiden ymmärtämisen vahvistamiseksi. Lisää tietoa osoitteesta numerotaitoisuus.fi.
Arto Kortelainen, Tutkimuskoordinaattori ja Juhani Kolu, FM, Turun Yliopisto
Kaikki kouluasteet, Matematiikka
työpaja
Vaikka matematiikan osaamisessa on havaittu vakavia puutteita ja arviointia pidetään yleisesti opetuksen Akilleen kantapäänä, vallitsevia arviointikäytänteitä ei ole haastettu tarpeeksi. Tutkijat ovat pyrkineet lähinnä erottamaan summatiivisen ja formatiivisen arvioinnin toisistaan, mikä on haitannut opettajien arviointiosaamisen kehittymistä. Esityksessä perustellaan teoreettisesti käänteinen arviointi ja osoitetaan käytännössä, miten arvioinnilla kannetaan vastuuta myös matemaattisen identiteetin ja itseohjautuvuuden tukemisen velvoitteista.
Marika Toivola, väitöskirjatutkija ja lehtori, Satakunnan ammattikorkeakoulu
Kaikki kouluasteet, Matematiikka
luento
Detta är en workshop där deltagaren får göra snabba bekantskaper med några laborativa övningar inom matematik för årskurs 7-9. En del övningar konkretiserar olika matematiska innehåll och andra fungerar som variation i undervisningen.
Nina Aspegren, Lektor i matematik vid Sarlinska skolan, resursperson vid Skolresurs vid ÅA
yläkoulu, matematiikka / årskurserna 7-9, matematik
työpaja / workshop
Miten tukea ja edistää oppijoiden intoa ymmärtää matematiikkaa kielentämisen keinoin Työpajamme pureutuu tähän kysymykseen tarjoten tutkimusperustaista tietoa siitä, kuinka matemaattista ajattelua voidaan ilmaista neljän kielen mallin avulla varmistaen matemaattisen osaamisen rakentuminen käsite- ja menetelmätiedon varaan. Asiantuntija-alustuksen jälkeen pääset itse kokeilemaan käytännön ideoita oppimista tehostavista sekä toimintaan ja matikkapuheeseen aktivoivista harjoituksista matematiikan oppitunneilla.
Työpajan sisällöt on suunnattu matematiikan opetukseen yläkoulussa ja toisella asteella.
Työpajan järjestää LUMA-keskus Suomen LUMATIKKA+ -ohjelma.
Eveliina Hietakymi, FM: matematiikan ja maantieteen aineenopettaja, Helsingin yliopisto ja Alisa Uusi-Kilponen, KM, luokanopettaja ja matematiikan aineenopettaja, Helsingin yliopisto
yläkoulu, lukio, Matematiikka
luento, työpaja
-
Avajaiset09:15 - 09:45
-
Pääpuhuja Jaakko Ikonen09:45 - 10:30
-
Oppimisvaikeudet matematiikassa –tutkimuksesta käytännön opetustyöhön10:45 - 11:30
-
Lääketieteellinen fysiikka - sairaalafyysikon rooli erikoissairaanhoidossa11:45 - 12:30
-
Matematiikan ylioppilaskirjoitukset13:30 - 14:15
-
Turvallisuuskasvatus koulussa14:30 - 15:15
-
Tieto- ja viestintätekniikka kemian opetuksessa15:30 - 16:15
-
Biomassans molekyler i kemiundervisningen och för den kemiska industrin10:45 - 11:30
-
Värejä ja valoja11:45 - 12:30
-
Matematiken i renässansen och renässansen i matematiken.13:30 - 14:15
-
Juomaveden kemiaa ja vaikutuksia materiaaleihin14:30 - 15:15
-
MAOLin MATIKKATREENIT -tukimateriaali yläkouluun ja toisen asteen alkuun15:30 - 16:15
-
Matematiikan käsitteellistä ymmärrystä opettamassa - Proseduraalinen ja konseptuaalinen tieto kilpakumppaneina?10:45 - 11:30
-
Toinen mahdollisuus numerotaitoisuuden oppimiselle11:45 - 12:30
-
Miksi matematiikan arviointia tulisi haastaa?13:30 - 14:15
-
Speeddate med laborativa matematikövningar14:30 - 15:15
-
Puhutko matikkaa? – kielentämisestä tukea matemaattiseen ymmärrykseen15:30 - 16:15
Osaan ohjelmista, erityisesti työpajoihin, on rajoitettu osallistujamäärä. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.